Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930311234

RSS

 18.-20.7.2019 John Smith Rock Festival
27.07.2019 22:17

18.-20.7.2019 JOHN SMITH ROCK FESTIVAL Peurunka, Laukaa

Tampere oli pieni lisäkoukkaus matkalla festareille Peurungan kylpylän kylkeen. Saatiin sentään vielä huone kylpylän puolelta ettei teltassa tarttenut yöpyä. Vaikka päivät olivat lämpimiä, yöt olivat vielä viileitä ja ulkona oli todella äkäisiä mäkäräisiä. Vähintään 13 puremaa kertyi jalkoihini, vaikka jonkin verran oli kintut vaatteilla ja myrkyillä suojattu. Tämä oli siis eka kertani näillä festareilla ja ihan positiivinen kokemus oli kaiken kaikkiaan. Majoitus nyt oli aikasta tyyris ja safkatarjonta voisi aina olla parempaa ja monipuolisempaa, mutta järjestelyt toimivat ja vaikka festari oli parin päivän osalta loppuunmyyty, ruuhkia ja jonoja ei syntynyt. Kylpylän käyttöoikeus ja aamiainen kuuluivat majoituksen hintaan ja hotellin puolella sai myös buffet-lounasta. Sijainti oli hieno järven rannalla (tuli käytyä uimassa ja jopa juoksulenkillä) ja ilotulitustakin sai ihailla joka ilta.

Arion jäi näkemättä. Fear of Domination tuli taas nähtyä käynnistelemässä festaripäivää, kuten Tuskassa. Onhan tuo ihan reipasta herättelymusaa. Varsinkin pari ekaa biisiä toimi hyvin (II jossa lauletaan suomeksi ja Needle). Täytyy kyllä sanoa, että nuokin biisit kuulostavat paremmilta nimenomaan livenä, paljolti sen vuoksi, että räväkkyys välittyy ja puhtaasti laulavan naislaulajan ja aikasta kehnosti kähisevän mieslaulajan ero ei nouse niin isoksi.

Avatar oli aikamoinen teatraalinen kummajainen. Jonkin sortin friikkisirkuksesta taisi ollakin kyse lavan rekvisiitan, laulajan kasvomaalausten ja puheiden perusteella. Esiintymisen tarkasti suunnitellusta koreografiasta oli helppo arvata, että kyseessä oli ruotsalainen yhtye. Ei tässä kaukana oltu Hivesistä, vaikka musiikillisesti oltiinkin vahvasti uudemman metallin puolella. Paikoin tuli jopa Serj Tankian mieleen.

  

Kontrust oli yhtälailla erikoinen sekoitus montaa tyyliä aina sepulturamaisista laulu- ja rumputyylistä (Bomba) intiamausteiseen metallihumppaan (Dance) ja hommahan hoidettiin oman maan eli Itävallan kansallispuvuissa nahkahousuineen.

Kamelotiin suhtauduin jo ennen keikkaa pelonsekaisin tuntein. Harmittaa edelleen vietävästi, että bändissä ei ole enää laulajana Roy Khan. Hänellä oli vaan oikeanlaista karismaa sekä äänessä että esiintymisessä hyvän lauluäänen lisäksi. Hän osallistui myös biisien tekoon ja mielestäni ne parhaimmat biisit löytyvät nimenomaan noilta ajoilta Ghost Opera ja The Black Halo. Juu, ei voittanut uusi laulaja minua puolelleen eikä oikein muutenkaan sitä voimaa löytynyt bändin esityksestä, vaikka kyseessä onkin power metal –yhtye.

   

No, seuraavalla bändillä oli sitten voimaa ja energiaa ja sen verran mukaansa tempaavaa junttausta, että minäkin pääsin tanssahtelemaan. Kyseessä oli siis Ruoska, meidän suomalaisten oma Rammstein. Bändihän on ollut pidemmän aikaa hissuksiin eikä uusia biisejä ole tullut ja keikkojakin on ollut vain satunnaisesti. Tuli nyt paikattua omalta osalta, kun missasin pari vuotta sitten Nosturin keikan. Mieluusti tuli kuunneltua biisejä kuten Mies yli laidan, Tuonen viemää ja Lihaa vasten lihaa sekä bändin keskinäistä hurttia läppää.

                                   

Amaranthe päätti illan mutta ei jaksettu koko keikkaa katsoa (bändi aloitti vasta vähän puolen yön jälkeen). Onhan tuo tuollaista hyvin tuotettua (niin kuin vain Ruotsissa osataan) dance metalia, mutta minun makuun liian kliinistä.

                                  

 

Seuraavana aamuna panostimme päivään nukkumalla suht koht pitkään ja reippailemalla sitten lähimetsän poluilla (mies fatbikella ja minä hölkäten). Pulahdus järveen virkisti kummasti ja jo maistui lounaskin eli pari ekaa bändiä (Excalion ja Cellar Darling) jäivät näkemättä.

Omnium Gatherum vetää aikasta perinteistä, suomalaista, melodista death metalia (Sentenced ja Amorphis tulivat mieleen). Levyltä bändi antoi itsestään paremman kuvan. Keikalla ärsytti erityisesti laulajan väkinäiset yleisön huudatus- ja taputusyritykset. Joku muukin yleisössä ollut kommentoi kaverilleen, että jos bändi olisi suositumpi, ei tarvitsisi tuollaisia temppuja ollenkaan. No niinhän se on, jengi nostaa lapaa pystyyn ja pitti pyörii käskyttä tai vain pienestä eleestä jos homma toimii.

Wintersunilta odotin enemmän. Se olikin aika tylsä. Folkmetal-elementtejäkään ei ollut riittävästi kiinnostaakseen. Keikalla kuultiin vain ekan pitkäsoiton biisejä, kun bändi on levyn 15-vuotisjuhlakiertueella. Jostakin syystä en oikein diggaa laulajan ääntä ja esiintymistä, muulle bändille paremmat pojot.

                           

Anthony Parviainen trio soitteli ”väliajalla” Iron Maiden covereita mm. jousilla höystettynä. Me keskityimme enemmän lepäilemään varjossa ja nauttimaan nesteytystä.

Sitten oli vuorossa Turisas. Bändi on selkeästi keikkaillut jo pitkään ja kovasti on tarttunut tietyt maneerit esitykseen. Vähän ärsytti ja ihmetytti laulajan tapa asettua laulamaan pää vinossa kallistuneena kohti oikeaa olkaa. Laulajan lauluääni, bändin vaatetus ja laulujen sovitukset toivat jotenkin vahvasti mieleen musikaalit. Ihan teatteriesityksen puolelle mentiin erityisesti biisissä ” In the Court of Jarisleif”, kovaa rellestystä Kiovan hovissa. Se oli hauska esitys viuluineen.

                            

Gloryhammer skipattiin, kun käytiin kämpillä hakemassa vähän lämpimämpää vaatetta illan viiletessä. Stam1na oli kovin suosittu ja keräsi suurimman pitin. Bändin tyyppien leppoisat välispiikit keskinäisine piikittelyineen olivat viihdyttävää kuunneltavaa. Bändin aloittaessa olin vielä baaritiskillä ja hauska oli huomata, että baarimikkokin lauleli ääneen Staminan biisiä ”Viisi laukausta päähän”.

Swallow the Sun oli itselleni päivän odotetuin bändi. Setti oli tuttu, mutta ei se haitannut. Bändin hidastempoinen ja tunnelmallinen esitys sopi hyvin jo hämärtyneeseen iltaan.

     

Tuon jälkeen oli sitten vähän vaikea asennoitua enää riehuvan Arch Enemyn (SE) keikkaan. Onhan tuo tiukkaan soitettua metallia ja jytisee hyvin. Pohdin vaan, toimisiko omaan korvaan paremmin jos olisikin erilainen laulaja, joku Motörhead Lemmyn tai jopa ex-Turbonegro Hank von Helvete. Tykkäsin aiemmasta Arch Enemy –laulajasta enemmän. Jotenkin hänestä huokui enemmän vaaran tuntua. Nykyinen on vähän liian glitter-mäinen, vaikka osaakin örinälaulua.

                                             

Viimeisenä päivänä aloitettiin ihan ekasta bändistä eli Bloodred Hourglassista. Ihan ammattitaitoisilta nuo vaikuttivat lajissaan olevan, mutta eivät ole kovin omaperäisiä. Logoakin luulin aiemmin vaatemerkiksi. Paljolti tuli musiikista ja laulajan äänestä mieleen In Flames.

Viikatekin oli levyn juhlakiertueella eli saatiin kuulla vain Kuu kaakon yllä –levyn biisejä. ”Viina, terva ja hauta” on kyllä hyvä biisi. Teemakeikka toimii omassa konsertissa mutta ei oikein näin festareilla eli oli vähän tylsä setti. Kaarlella oli valkoinen Elvis-puku päällä, outo valinta. Aika iskelmän puolella mentiin.

   

H.E.A.T.in glamrock sai soida taustalla, kun pidimme tankkaustaukoa. Michael Monroeta mentiin katsomaan, vaikka arvelin, että mitään uutta biisiä ei tulla kuulemaan. Oli kuitenkin virkistävää kuulla väliin rehellistä rokkia ja Monroen menosta sekä bändin soitosta tulee aina hyvälle tuulelle. Monroen ääni oli vähän paskana.

Jinjer-laulaja höpötti ekojen biisien välissä jotakin venäjän tyyppistä ja ajattelin jo, että kuvitteleeko hän, että Suomessa osataan venäjää. No, ehkä hän kuitenkin kertoi jotakin miksaajalle. Bändi on siis Ukrainasta, mikä on jo aika eksoottista. Tyyli oli kovin teknistä progea, mimmillä riitti ääniskaalaa hyvin ja paikoitellen funkmainen bassokin kuulosti mielenkiintoiselta.

                

Mokoma oli hyvässä vedossa. Setissä ei tällä kertaa ollut niin paljon ”lällybiisejä” kuin viime kerralla bändin nähdessäni. Muuten meno oli hyvä lavalla ja yleisössä, mutta kerran basisti piti puhuttelun jollekin joka heitti jotakin, joka osui basistin jalkaan. Ihan asiaa, ei sinne lavalle tai yleisöön tarvi heitellä mitään. Onneksi Suomeen ei ole levinnyt Belgian villitys viskoa muovituoppeja.

The 69 Eyesin keikan alusta jäi vähän näkemättä. Bändi sopii kyllä paremmin pimeälle klubille goottirokkeineen, valot olivat huonot eikä bändi ollut ihan ”kotonaan”. Mutta olihan tuota ihan kiva kuunnella, sellainen perusveto. Vähän ihmettelin Jyrkien välivislauksia.

               

Insomniumin (jälleen kerran melodinen death metal) oli tunnelmallista ja raskastakin, mutta valitettavasti pidemmän päälle vähän puuduttavaa.

                                   

Siirryttiin ajoissa pienemmän lavan eteen odottamaan Solstafiria. Hämmästyin, kun bassossa ja rummuissa oli vieraan näköiset tyypit. En ollut missään bändin FB-päivityksissä nähnyt mainintaa, että jäsenistö olisi muuttunut. Basisti osallistui laulamiseenkin. Aika samantyyppisesti kuin varsinainen laulaja kiekui sillä lailla raastavasti. Bändi soitti aika kovaa ja kun oltiin eturivissä, minun korvatulppani eivät ihan riittäneet. Säröiset kitarat kävivät jonkin verran korvaan, mutta ei niin, että musiikki olisi puuroutunut mitenkään. Hienoa ja omaperäistä musiikkia he esittävät edelleen. Ensimmäistä kertaa kuulin laulajan pitävän pidemmän välispiikin. Se tapahtui ennen biisiä Black Mountain (Blàfjall). Se oli vähän sellainen voimapuhe kaikille masentuneille ja vaikeuksien kanssa kamppaileville, että puhuisivat ongelmistaan toisille ennen kuin tekevät jotakin peruuttamatonta. Lopussa laulaja teki jo perinteeksi tulleen kättelykierroksen lavan ja yleisön välillä olevalla aidalla keikkuen. Minäkin pääsin puristamaan hänen kättään. Nyt vaan jäin ihmettelemään, mikä on bändin kuvio ja tulevatko he Suomeen joulukuussa vai eivät Köld-levyn teemakiertueella. Joissakin nettisivuilla näin kerrotaan, mutta heidän FB-päivityksestä Suomi oli tippunut pois. Pitäisköhän lähteä Puolaan, kun siellä olisi Primordialkin?

        

                                                

Amorphis sai kunnian päättää festarit. Ihan tyylikästä ja ammattitaitoista soittamista ja esittämistähän tuo oli. Kunnianosoitus bändille, kun on jaksanut tahkota niin pitkään niemet ja notkot. On ollut aikoja, kun yleisöä ei ole ollut kovinkaan paljon heidän keikoillaan. Eipä tuolla Tikkurilassakaan Vantaan kaupunkijuhlassa viisi vuotta sitten hirveämmin jengiä ollut, vaikka oli vielä ilmaiskeikka. Nyt bändi on selvästi uudessa nousussa ja jengiä oli paljon, vaikka varmasti festariväsymystä oli kaikilla.

                             


Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.



©2019 blackcat1973 - suntuubi.com