Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
28293031123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728123

RSS

 9.2.2019 Flogging Molly
10.02.2019 17:09

9.2.2019 THE FLOGGING MOLLY (US), THE DRUNKEN TROOPERS (FI) Circus Helsinki

Nyt olikin vähän toisen näköistä yleisöä kuin mihin metallikeikoilla olin tottunut. No, nyt olikin vuorossa kepeämpää, jopa tanssittavaa musiikkia kelttihenkeen. The Drunken Troopers lämmitteli lauteet ihan mukavasti. Bändistä löytyi asiaan kuuluvat tinapilli, viulu ja mandoliini perussetin lisäksi. Rumpali veti napakasti punkahtavaa biittiä ja erityisesti bassokitara pääsi yllättävän vahvasti esiin. Laulajan habituksesta tuli mieleen AC/DC:n Brian Johnson, mutta jostakin syystä hänen spiikkinsä ja jonkin verran laulukin jäi aika kuulumattomiin. Tai mikin soundista tuli vähän mieleen seurojentalon tai paikallisten urheilukisojen kuuluttaja. Onneksi mandolisti ja kitaristi osallistuivat myös silloin tällöin laulantaan. Ei nyt mikään isojen areenoiden veto mutta hyvä fiilis tuosta tuli.

                                     

Flogging Mollylle nostettiin sitten reippaasti volyymia lisää. Bändin laulajallahan nyt on aina ollut selkeä artikulaatio ja niin oli nytkin hyvin kuultavissa. Pikkaisen alkoi puuduttamaan hänen välispiikkinsä, jossa käytiin koko suku läpi ja bändin jäsenten lapsimäärät. No, bändin tekeminen on vahvaa ja täysi sali oli onnessaan. Minulle tämän bändin vedot ovat paremmin pudonneet festariympäristössä. Hyvinhän he soittavat ja kiva oli, että biisien joukossa oli jokunen erilainenkin ettei pelkkää ränttätänttää. Laadukasta tekemistä, joka toimii mielestäni parhaiten pienessä nousuhumalassa tai sunnuntaipäivän fiiliksen nostattajana festareilla.

                    


Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 1.000




 7.2.2019
10.02.2019 17:05

7.2.2019 SWALLOW THE SUN, THE MAN-EATING TREE Nosturi Helsinki

Tuli vähän pikapäätöksellä lähdettyä tälle keikalle. Jostain olin tainnut lukaista, että Swallow the Sunin äskettäin ilmestynyt levy on pongahtanut listojen kärkeen. Kuuntelin uutta levyä ja lämppäribändiä, todeten, että molemmat kuulostavat hyvältä korvaan. Vielä viikko ennen keikkaa onneksi löytyi vielä lippuja. Paikka tuli kyllä illan aikana aikasta täyteen, vaikka oli arki-ilta.

The Man-Eating Tree oli täysin uusi tuttavuus minulle. Tykästyin erityisesti soolokitaristin heliseviin säveliin ja jykevään rumpujen paukutteluun. Laulaja esiintyi ja lauloi vähän turhan varovaisesti. Olisi tarvinnut miksaajankin nostaa vähän laulua ylös, kun nyt ei tahtonut erottua. Laulajalla on aika jännä tapa paikoitellen laulaa vähän ääni väristen, kuin kelttiläisittäin murtaen.  Jossakin Sentencedin, HIMin ja Amorphiksen ja vähän Type O Negativen jäljissä tässä kuljettiin vähän vielä surumielisemmin. En ihmettele yhtään, että paikalle oli saapunut kauniimman sukupuolen edustajiakin vähän enemmän kuin normaalisti metallikeikoille. Molempien bändien osalta korostui puhdas laulu ja ah, niin romanttinen, kaiho ja suru raskaalla kädellä soitettuna.

                         

Swallow the Sunin näin kuutisen vuotta sitten Moonspellin lämppärinä ja silloin bändi kuulosti aika erilaiselta kuin nyt uudella levyllä. Tämä uusi pehmeämpi ja maalailevampi tyyli kuulosti korvaan mieluisammalle, joten innostuin lähtemään keikalle. Edellisenä iltana olin pariin kertaan levyä kuunnellut ja jo oli korvamatoja luikerrellut päähän eli biisit oli hyvin tarttuvia melodioiltaan. Aikasta komeaa synkissä vesissä uiskentelua. Keikalla kuultiin kyllä vanhempaakin matskua eli enemmän karheaa laulua ja rankempaa räimettä ja ne olivat ihan piristäviä rypistyksiä väliin. Taustanauhojen käyttö ärsytti hieman keikan aikana ja jo alussa. Intro oli todella pitkä ja nauha vielä katkesi eli jouduttiin ottamaan alusta. Ei ollut oikein fiilistä nostattava juttu. Uudella levyllä oli vierailevia laulajia ja heidän osuudet tuli keikalla nauhalta. Olisi ollut parempi, jos joku olisi saatu lavalle vetämään nuo osuudet tai sitten bändin laulaja olisi laulanut ne itse. Nyt oli aika hassua, että laulaja käänsi yleisölle selkänsä nauhalaulun aikaan. Encoreen tuli mukaan Swallow the Sunin kaksi aiempaa jäsentä, kitaristi ja kosketinsoittaja.

                                                               

                           


Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.



©2019 blackcat1973 - suntuubi.com