Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
28293031123
45678910
11121314151617
18192021222324
2526272829301

RSS

 8.-9.6.2018 South Park
13.06.2018 22:46

8.-9.6.2018 South Park, Eteläpuisto Tampere

8.kesäkuuta

Muutama bändi jäi näkemättä, mutta ehdittiin kuudeksi juuri, kun STAM1NA aloitti. En ole pitänyt bändiä sellaisena, joka minua kiinnostaisi. Olen kyllä ollut tietoinen bändin suosiosta, mutta yllätyin positiivisesti. Hyvältähän tuo kuulosti. Ihan reipasta menoa eikä tylsää. Jännä, miten monta nimenomaan suomeksi laulavaa metallibändiä jyllääkään myyntilistoilla ja lavoilla. Ei mitään liirumlaarumia sanoitukset tällä bändillä, kuten ei noilla muillakaan edellä mainituilla.

                         

DIABLO BLVD jätti kylmäksi. Aikasta mitäänsanomatonta suorittamista.

Hyvin on stailatut kuteet SONATA ARCTICAlla. Tämä bändi on taas sellainen, joka ei juuri herätä tunteita minussa. Ymmärrän kyllä hyvin, miksi tämä bändi löytää kuuntelijoita muistakin kuin perinteisistä metallin kuuntelijoista. Sen verran paljon rauhallisempia veisuja ohjelmassa ja laulu on puhdasta.

                        

Päivän anti oli aika köyhä esiintyjien osalta, mutta onneksi MICHAEL MONROE saa aina hyvän fiiliksen nousemaan keikoillaan. Ei tuollaisen energian edessä voi kuin itsekin suoristaa selkäänsä ja laittaa käpäliä yhteen. Monroen keikoilla on aika samat biisit setissä, mutta mikäs siinä, kun ovat niin hyviä. Maneeritkin ovat tuttuja spagaateineen ja telineisiin kiipeämisiin. Hyvä fiilis tuli kuitenkin siitä, että lavalla tehdään töitä yleisön viihtymisen eteen. Monroe juoksi yleisön vierestä taakse kaljakarsinan luoksekin kauempana olevia innostamaan.

                     

Illan päätti GHOST (SWE). Bändin maskit ja asut ovat hienoja, mutta enää ei tule ihan samanlaista wou-efektiä kuin ekalla kerralla nähdessä. Uudemmat biisit ovat kepeämpiä, ei niin ”uhkaavia” sävyltään kuin vanhat. Harmitti, kun kovaääniset oli suunnattu vain suoraan eteenpäin. Vähän sivussa, kun seisoimme, ei oikein tahtonut kuulla kunnolla. Naapurien keskustelut kuuli häiritsevän hyvin musiikin sijaan.

                 

9. kesäkuuta

BEAST IN BLACK sai jengin ihan hyvin hereille. Täytyy myöntää, että laulajalla on kyllä tosi hyvä lauluääni, vaikkakin yhdessä biisissä meni jo kornin korkealle (naislaulun osuudet veti itse). Positiivista on, että ei taida bändikään ottaa itseään liian vakavasti. Discobiitin rytmittämän biisin (Crazy, Mad, Insane) aikana pari soittajista vetivät ”Mikki”-naamarit päähän. No, kun vetää oman juttunsa hyvin, niin uppoaa maaliin kovemmallekin puritaanille.

                         

Tästä NIGHT NURSE –bändistä en tiennyt etukäteen muuta kuin, mitä laulajan lehtihaastattelusta olin juuri lukenut. Lehtijutussa tosin keskityttiin lähinnä laulajaan itseensä eikä bändin musaan. Laulaja on fitness-urheilija, painonnostaja ja burleskitaiteilija. Onhan siinä meriittiä kerrakseen bändin fronttaajalle. Konsepti olisi voinut olla hyvä, minuakin miellyttävä, kun kyseessä oli psychobilly-bändi. Valitettavasti hommaa ei saatu rokkaamaan eli energia puuttui. Mimmin olisi pitänyt esiintyä ronskimmin, revitellä vähän ja sama juttu musiikinkin suhteen. Läskibassokaan ei pelastanut esitystä.

                         

Täytyy kehua AMORPHIksen lavalayoutin tekijää. Vietin aika pitkän ajan keikasta vain katsellen taustakankaan kuvaa  pohtien, kuinka monta ötökkää siinä onkaan. Amorphiksella on hyviä biisejä ja hieno oma saundi. Sen verran kuitenkin toistavat itseään, että kiinnostus ei jaksa pysyä ihan samalla tasolla koko keikkaa.

                                    

LOST SOCIETY jäi näkemättä, kun tuli pidettyä pakollinen tankkaus tässä kohdin päivää. Jalat alkoivat olla myös aikasta väsyneet seisomisesta eli hetken istuminen oli paikallaan.

MUSTASCH (SWE) veti taas hyvän keikan. Noin komeilla biiseillä ei voi mennä metsään jos vaan kundit lavalla ovat riittävän selviä. Aikoinaan Ralf oli aika monella keikalla aikasta sekavan oloinen, mutta viime vuosina äijä on pysynyt skarppina ja homma nipussa. Varmaan edelleen maistuu tai ainakin lavaspiikeissä toistuu ”jaloviina”.  Tämmöinen rehellinen raskas metalli energisoi kummasti.

                                                                       

Saavuttiin S-TOOLin keikalle vähän myöhässä, joten jäi kuulematta selitys, miksi lavalta puuttui basisti. Facebook-sivuston perusteella vaikuttaisi, että oli sairastunut. Johtuiko sitten tuosta basistin puuttumisesta vai mistä, mutta jotenkin tuntui bändin touhusta puuttuvan punainen lanka. Vähän semmoista päämäärätöntä sekavaa kohkaamista. Kitaristin soolot olivat onnettomia kesken jääviä vinkaisuja.

                                 

Pitihän tuota ACCEPTiakin (GER) käydä ihmettelemässä hetki. Jäi taas vähäiselle seuraamiselle, kuten Belgian festareilla. Onhan tuolla musalla oma klassikkoarvonsa, ainakin joidenkin biisien osalta (”Balls to the Wall” –tuntui olevan kovin monien festarikävijöiden huulilla). Jotenkin omalta osaltani Accept ei oikein ole Accept ilman Udoa. Sen verran omalaatuinen ääni hänellä on, lyönyt leimansa biiseihin.

                             

MOKOMA veti taas hyvää settiä. Vaikkakin itseäni vähän häiritsee raskaalla ja nopealla kädellä soitettujen biisien hempeät lyriikat. Kuljetaan syvissä vesissä ja kerrotaan avoimesti omasta haavoittuvuudesta. Rohkeutta tuokin vaatinee. Jotenkin vaan suomalaista melankoliaa on jo ihan riittämiin vatvottu. Voisiko sieltä haudan reunalta jo kivuta nurmikolle aurinkoon? Tai jos ei nyt aurinkoon, niin edes puun varjoon. Pointsit siitä, että sanoituksissa on siirrytty askelia ulospäin eli nähdään oman sisimmän helvetin sijaan ympäristön pahoinvointi. Raskaaseen musiikkiin sopii painava asia. Mokoma sovittaa hienosti rytmityksen sanoituksille, varsinkin kertosäkeisiin. Semmoista jyrinää ja pauhua vaan lisää. Akustiset keikat on sitten erikseen.

                            

HELLOWEEN (GER) on jäänyt minulla lähinnä yhden levyn kuuntelun tasolle. En tiedä, miksi, kun kuitenkin kyseisestä levystä (Walls of Jericho) tykkään paljonkin. No, nyt tuli ainakin vedettyä viiva tämän hevilegendan kohdalle eli tuli nähtyä livenä enkä pettynyt. Oikein hyvältä kuulostivat soundit ja laulut. Biiseissä vaihtelivat laulajat. Tässähän olikin nyt vähän erikoisempi kiertuekyseessä eli Pumpkins United, jossa alkuperäinen kitaristi-laulaja Kai Hansen on taas mukana ja laulaja Michael Kiske uusimman laulajan Andi Deriksen lisäksi. Saipahan äänihuulet ainakin levätä välillä. Ei varmaan ihan helppoa laulaa noin korkealta ja kovaa. Skarpilta kuulosti soittokin, vaikka ikää on kertynyt osalla soittajista jo reippaasti. Ihan viihdyttävä show, jäi hyvä fiilis lähteä ajelemaan kotia kohti.

                            


( Päivitetty: 13.06.2018 23:09 )


1. 2. 3. 4. 5.



Kommentti

                       
Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on viisi plus yhdeksän?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




©2018 blackcat1973 - suntuubi.com