Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
28293031123
45678910
11121314151617
18192021222324
2526272829301

RSS

 10.6.2018 Hollywood Vampires
15.06.2018 19:23

10.6.2018 (LOST SOCIETY), THE LOCAL BAND, MICHAEL MONROE, HOLLYWOOD VAMPIRES (USA) Kaisaniemen puisto, Helsinki

Olipas viihdyttävä covermusiikkitapahtuma kesäisessä Kaisaniemen puistossa. Tuli tosiaan semmoinen leppoisa ja hyvä fiilis, joka huokui myös lavalta yleisöön päin. The Local Band veti energisesti Van Halenia (Hermanin ääni sopii erityisesti näihin vetoihin), Bon Jovia, Poisonia ja muita hassunhauskoja kasaribiisejä, kuten Sunglasses at Night. Archienkaan ei tarttenut (ei ehtinyt) kuin kerran huutaa ”Make some noice.” (Toistui tuo lause ihan liikaa oman bändinsä keikalla).

Michael Monroe laittoi sitten lisää pökköä pesään. Ei haitannut yhtään, että vasta toissapäivänä oli nähnyt bändin, vaikka biisit olivatkin samoja. Tänä päivänä kuulostivat saksofoni-soolot paremmilta, vaikka nytkin osa jäi vähän hätäisiksi. Tuossa poppoossa on vaan niin julmetusti rokkiuskottavuutta, sitä rehellistä rakkautta rock’n rolliin.

 

Mitä lähemmäksi Hollywood Vampiresin esitysaika lähestyi, sitä kiihkeämmäksi kävi taistelu paikoista lavan läheltä. Voi sitä keski-ikäisten naisten (no, oli joitakin nuorempiakin) hysteriaa, kun Johnny Depp ilmestyi lavalle. Minun täytyy sanoa, että vaikka Johnny Depp on kieltämättä hyvännäköinen ja tyylikäs ilmestys, edelleen baby-face 55-vuotiaana, huomioni kiinnittyi lavalla lähinnä Alice Cooperiin. Siinä on todellinen legenda ja Esiintyjä, kuten itse sanoi, todellinen ”living dead Hollywood Vampire”, joka on jäänyt henkiin, toisin kuin moni muu. Noita manan maille menneitä kunnioitettiinkin sitten monen biisin myötä. Tuli Jim Morrisonin Doorsia, Lemmyn Motörheadia, Bon Scottin aikaista AC/DC:tä (!) ja David Bowien ”Heroes”. Tuo jälkimmäinen oli yllättävän hyvä, sopi oikein hyvin Johnny Deppin äänelle. Lähinnä lausumistahan tuo oli laulamisen sijaan, mutta niinhän se alkuperäinenkin. Cooperin biisejä tuli muutamia ja bändin omia biisejäkin esitettiin,  ilmeisesti uudella levyllä on enemmänkin omia kappaleita. Joe Perry jäi tästä ”superkokoonpanosta” Cooperin ja Deppin varjoon. Hän keskittyi vain kitaran soittoon omassa paikassaan. Johnnyltä riitti hymyn vilahdus yleisöön, seurauksena hurmioitunut huuto. Viihdyttävä pläjäys tämä tapahtuma tosiaan. Kiintoisa yksityiskohta, Hollywood Vampiresin introna oli Bauhausin biisi ”Bela Lugosi’s Dead”.

     

        


Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 8.-9.6.2018 South Park
13.06.2018 22:46

8.-9.6.2018 South Park, Eteläpuisto Tampere

8.kesäkuuta

Muutama bändi jäi näkemättä, mutta ehdittiin kuudeksi juuri, kun STAM1NA aloitti. En ole pitänyt bändiä sellaisena, joka minua kiinnostaisi. Olen kyllä ollut tietoinen bändin suosiosta, mutta yllätyin positiivisesti. Hyvältähän tuo kuulosti. Ihan reipasta menoa eikä tylsää. Jännä, miten monta nimenomaan suomeksi laulavaa metallibändiä jyllääkään myyntilistoilla ja lavoilla. Ei mitään liirumlaarumia sanoitukset tällä bändillä, kuten ei noilla muillakaan edellä mainituilla.

                         

DIABLO BLVD jätti kylmäksi. Aikasta mitäänsanomatonta suorittamista.

Hyvin on stailatut kuteet SONATA ARCTICAlla. Tämä bändi on taas sellainen, joka ei juuri herätä tunteita minussa. Ymmärrän kyllä hyvin, miksi tämä bändi löytää kuuntelijoita muistakin kuin perinteisistä metallin kuuntelijoista. Sen verran paljon rauhallisempia veisuja ohjelmassa ja laulu on puhdasta.

                        

Päivän anti oli aika köyhä esiintyjien osalta, mutta onneksi MICHAEL MONROE saa aina hyvän fiiliksen nousemaan keikoillaan. Ei tuollaisen energian edessä voi kuin itsekin suoristaa selkäänsä ja laittaa käpäliä yhteen. Monroen keikoilla on aika samat biisit setissä, mutta mikäs siinä, kun ovat niin hyviä. Maneeritkin ovat tuttuja spagaateineen ja telineisiin kiipeämisiin. Hyvä fiilis tuli kuitenkin siitä, että lavalla tehdään töitä yleisön viihtymisen eteen. Monroe juoksi yleisön vierestä taakse kaljakarsinan luoksekin kauempana olevia innostamaan.

                     

Illan päätti GHOST (SWE). Bändin maskit ja asut ovat hienoja, mutta enää ei tule ihan samanlaista wou-efektiä kuin ekalla kerralla nähdessä. Uudemmat biisit ovat kepeämpiä, ei niin ”uhkaavia” sävyltään kuin vanhat. Harmitti, kun kovaääniset oli suunnattu vain suoraan eteenpäin. Vähän sivussa, kun seisoimme, ei oikein tahtonut kuulla kunnolla. Naapurien keskustelut kuuli häiritsevän hyvin musiikin sijaan.

                 

9. kesäkuuta

BEAST IN BLACK sai jengin ihan hyvin hereille. Täytyy myöntää, että laulajalla on kyllä tosi hyvä lauluääni, vaikkakin yhdessä biisissä meni jo kornin korkealle (naislaulun osuudet veti itse). Positiivista on, että ei taida bändikään ottaa itseään liian vakavasti. Discobiitin rytmittämän biisin (Crazy, Mad, Insane) aikana pari soittajista vetivät ”Mikki”-naamarit päähän. No, kun vetää oman juttunsa hyvin, niin uppoaa maaliin kovemmallekin puritaanille.

                         

Tästä NIGHT NURSE –bändistä en tiennyt etukäteen muuta kuin, mitä laulajan lehtihaastattelusta olin juuri lukenut. Lehtijutussa tosin keskityttiin lähinnä laulajaan itseensä eikä bändin musaan. Laulaja on fitness-urheilija, painonnostaja ja burleskitaiteilija. Onhan siinä meriittiä kerrakseen bändin fronttaajalle. Konsepti olisi voinut olla hyvä, minuakin miellyttävä, kun kyseessä oli psychobilly-bändi. Valitettavasti hommaa ei saatu rokkaamaan eli energia puuttui. Mimmin olisi pitänyt esiintyä ronskimmin, revitellä vähän ja sama juttu musiikinkin suhteen. Läskibassokaan ei pelastanut esitystä.

                         

Täytyy kehua AMORPHIksen lavalayoutin tekijää. Vietin aika pitkän ajan keikasta vain katsellen taustakankaan kuvaa  pohtien, kuinka monta ötökkää siinä onkaan. Amorphiksella on hyviä biisejä ja hieno oma saundi. Sen verran kuitenkin toistavat itseään, että kiinnostus ei jaksa pysyä ihan samalla tasolla koko keikkaa.

                                    

LOST SOCIETY jäi näkemättä, kun tuli pidettyä pakollinen tankkaus tässä kohdin päivää. Jalat alkoivat olla myös aikasta väsyneet seisomisesta eli hetken istuminen oli paikallaan.

MUSTASCH (SWE) veti taas hyvän keikan. Noin komeilla biiseillä ei voi mennä metsään jos vaan kundit lavalla ovat riittävän selviä. Aikoinaan Ralf oli aika monella keikalla aikasta sekavan oloinen, mutta viime vuosina äijä on pysynyt skarppina ja homma nipussa. Varmaan edelleen maistuu tai ainakin lavaspiikeissä toistuu ”jaloviina”.  Tämmöinen rehellinen raskas metalli energisoi kummasti.

                                                                       

Saavuttiin S-TOOLin keikalle vähän myöhässä, joten jäi kuulematta selitys, miksi lavalta puuttui basisti. Facebook-sivuston perusteella vaikuttaisi, että oli sairastunut. Johtuiko sitten tuosta basistin puuttumisesta vai mistä, mutta jotenkin tuntui bändin touhusta puuttuvan punainen lanka. Vähän semmoista päämäärätöntä sekavaa kohkaamista. Kitaristin soolot olivat onnettomia kesken jääviä vinkaisuja.

                                 

Pitihän tuota ACCEPTiakin (GER) käydä ihmettelemässä hetki. Jäi taas vähäiselle seuraamiselle, kuten Belgian festareilla. Onhan tuolla musalla oma klassikkoarvonsa, ainakin joidenkin biisien osalta (”Balls to the Wall” –tuntui olevan kovin monien festarikävijöiden huulilla). Jotenkin omalta osaltani Accept ei oikein ole Accept ilman Udoa. Sen verran omalaatuinen ääni hänellä on, lyönyt leimansa biiseihin.

                             

MOKOMA veti taas hyvää settiä. Vaikkakin itseäni vähän häiritsee raskaalla ja nopealla kädellä soitettujen biisien hempeät lyriikat. Kuljetaan syvissä vesissä ja kerrotaan avoimesti omasta haavoittuvuudesta. Rohkeutta tuokin vaatinee. Jotenkin vaan suomalaista melankoliaa on jo ihan riittämiin vatvottu. Voisiko sieltä haudan reunalta jo kivuta nurmikolle aurinkoon? Tai jos ei nyt aurinkoon, niin edes puun varjoon. Pointsit siitä, että sanoituksissa on siirrytty askelia ulospäin eli nähdään oman sisimmän helvetin sijaan ympäristön pahoinvointi. Raskaaseen musiikkiin sopii painava asia. Mokoma sovittaa hienosti rytmityksen sanoituksille, varsinkin kertosäkeisiin. Semmoista jyrinää ja pauhua vaan lisää. Akustiset keikat on sitten erikseen.

                            

HELLOWEEN (GER) on jäänyt minulla lähinnä yhden levyn kuuntelun tasolle. En tiedä, miksi, kun kuitenkin kyseisestä levystä (Walls of Jericho) tykkään paljonkin. No, nyt tuli ainakin vedettyä viiva tämän hevilegendan kohdalle eli tuli nähtyä livenä enkä pettynyt. Oikein hyvältä kuulostivat soundit ja laulut. Biiseissä vaihtelivat laulajat. Tässähän olikin nyt vähän erikoisempi kiertuekyseessä eli Pumpkins United, jossa alkuperäinen kitaristi-laulaja Kai Hansen on taas mukana ja laulaja Michael Kiske uusimman laulajan Andi Deriksen lisäksi. Saipahan äänihuulet ainakin levätä välillä. Ei varmaan ihan helppoa laulaa noin korkealta ja kovaa. Skarpilta kuulosti soittokin, vaikka ikää on kertynyt osalla soittajista jo reippaasti. Ihan viihdyttävä show, jäi hyvä fiilis lähteä ajelemaan kotia kohti.

                            


( Päivitetty: 13.06.2018 23:09 )

Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 25.5.2018 Hola Ghost, Black Magic Six
13.06.2018 21:54

25.5.2018 HOLA GHOST (DK), DEAD ELVIS & HIS ONE MAN GRAVE (US), BLACK MAGIC SIX Kuudes Linja, Helsinki

On tainnut Hola Ghost saada jo isompaa fanikuntaa Suomessa ahkeralla käymisellä, kun porukkaa oli ihan reippaasti kertynyt paikalle. Black Magic Six rymisteli rouheasti menemään illan käyntiin. Hiukka tuntui, että taas tuli kaahattua vähän liiankin nopealla tahdilla, niin ettei laulaja ehdi laulamaan kunnolla. Aika perinteinen ongelma vissiin, että livenä lähtevät biisit kaahaamaan. Blues-pohjasta voisi vaan irrota vähän enemmän jos annettaisiin sille aikaa. Toki sellaisissa biiseissä kuten ”Grease the Machine” pitääkin masiinan lisätä kierroksia. Joissakin biiseissä tärkeämpää on saada peppu keinumaan. Onnistuttiin siinäkin.

                                          

Dead Elvis & His One Man Grave on jo vähän väsynyt vitsi eli ei jaksanut seurata keikkaa enää. Biisit ovat samoja tai kovin samalla kompilla eteneviä ja tyypin höpinästä ei saa selvää.

Hola Ghost on kyllä hieno bändi. Nyt parivaljakko oli vielä saanut taakseen oikean rumpalin säksätyskoneen sijaan. Bändillä on kiehtovan omaperäinen saundi, punkkia, rock’n rollia ja rautalankaa maustettuna meksikolais-mariachilla. Helppoa siirtyä ajatuksissa länkkärimaisemiin. Komeaa oli kuulla bändin vetävän Motörheadin ”Fight” omien biisien lisäksi.

                               


Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 9.5.2018 Metallica
16.05.2018 21:05

9.5.2018 METALLICA (USA), KVELERTAK (NOR) Hartwall-areena, Helsinki

Seuraavan päivän arkivapaa (helatorstai) taisi saada ihmiset juhlimaan Metallican keikkaa raskaammalla tavalla eli ottamalla pohjia ennen keikalle tuloa. Halli oli loppuunmyyty, mutta katsomo ei ollut puolillaankaan, kun lämppäri Kvelertak esiintyi. Hallin käytävillä oli kyllä ruuhkaa kaljapisteillä. Bändi ei varmaan kauhean usein näin isolla areenalla ole päässyt esiintymään, saati näin, että lava on sijoitettu keskelle. Tuntui ainakin, että bändin tyypit esiintyivät vain ihan lavan edessä oleville. Laulaja taisi kiertää neljä-viisi kertaa lavan samaan suuntaan. No, sinänsä heidän soittonsa ei kovin hyvin yläkatsomoon kantanut. Jotenkin hiljaa tai vähän epäselvästi kuului, niin ettei hommasta oikein saanut tolkkua. Jotenkin olin muistanut bändin musan erilaisena. Tuohan kuulosti paikoin (1985) jopa Wholta eli vanhalta rokilta. Ei siis mitään folk metallia vaan enemmän perusrenkutusta. Laulajan esiintymisasento näyttää hyökkäävältä, mutta laulu on aika kähinää eli ei ihan minua vakuuta.

                           

No, alkoihan se halli täyttyä. Jostakin syystä kentän väki pakkautui toiselle laidalle, vaikka rummut seisoivat kiertävällä alustalla eli keikan aikana setti vaihtoi suuntaa ja koko ajan bändin jäsenet sijoittuivat eri puolille lavaa. En ole tainnut nähdä Metallicaa kuin kaksi kertaa, 1991 Monsters of Rockissa Doningtonissa ja 1992 Helsingissä. Kai tämä bändi on ollut vähän sama kuin Iron Maiden, liian suosittu tai jotain. Tuon Black Albumin aikaan innostuin bändistä ja tutustuin vanhempaan matskuun, joka kuulosti myös hyvältä. Mutta seuraavat levyt menivätkin sitten väärään suuntaan, ihan jonnekin hakoteille. Nyt viimeisimmän levyn Moth Into Flame ja Hardwired–biisi kuulosti niin hyvälle, että keikallekin tuli intoa lähteä. No, keikalla tuli vanhoja biisejä, joiden aikana huomasin käteni nousevan puimaan nyrkkiä ilmaan eli jotakin imua biiseissä on edelleen. Kuitenkin jotenkin tylsää ja vaaratonta touhua. Vaikka porukkaa oli paljon, mitään pittiä ei saatu aikaan ja yhteislaulua vielä vähemmän. Vieressä istunut mies kyseli ennen keikan alkua, että haittaako jos hän nousee seisomaan keikan aikana. Oli innokas fani, käynyt parillakymmenellä keikalla. No, eipä tainnut nostaa edes kättä ilmaan keikan aikana. Onkohan yleisö vaan liian keski-ikäistä jo ettei jaksa? Metallicalla on tällä kiertueella ollut tapana heittää paikallisia biisejä coverina. Tänä kyseisenä iltana vuorossa oli Michael Monroen Dead, Jail and Rock’n Roll ja herra itse tuli myös paikalle tuttuine maneereineen (huuliharppu, jalkapotkut ja spagaatti). Ei ihan lähtenyt lentoon tämä esitys. Seuraavan päivän Hassisen Koneen Rappiolla –cover kuulosti paremmalta (katsoin youtubesta). Olisivat nyt valinneet vaikka Stonen biisin. Monroe ei tainnut tähän yleisöön purea. Viimeisen biisin eli Enter Sandmanin aikaan Monroe oli juoksemassa lavalle uudestaan, mutta hänet ohjattiin takaisin takatiloihin. Ihan hyvin pärjättiin tuo biisi ilman häntä. Tuli nuoruusmuistot tuosta biisistä, kuinka vähän joka discossakin se soi mm. KY:llä.

                      

 

 

              


( Päivitetty: 16.05.2018 21:19 )

Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 18.4.2018 Evil Invaders
29.04.2018 22:43

18.4.2018 EVIL INVADERS (BEL), CEASELESS TORMENT, MANIAC ABDUCTOR   Elmun Baari, Helsinki

Maniac Abductor aloitti rässi-illan reippaalla rypistyksellä. Vauhtia tosiaan riitti ja ihan iloisen näköistä touhua, aika perinteistä Megadeth-Metallica-Anthrax-Slayer –vääntöä. Vähän hassun näköinen kokoonpanokin, kun toinen kitaristi oli luihu hujoppi ja toinen lyhyt kikkarahiuksinen punapää (kuin Hybric Childrenin Jasse), basisti taas kookkaampi kaveri ja laulaja muista poiketen lyhythiuksinen. Pidemmän päälle sahaus oli vähän puuduttavaa.

             

Ceaseless Torment on tullut nähtyä viime aikoina useamman kerran. Bändihän vetää hyvin treenatulla otteella synkempää rässiään. Biiseissä kuljetaan Slayerin tapaan kuoleman kentillä ja kitarasooloistakin tulee mieleen kyseinen bändi. Valitettavasti laulajan lauluääni ei ole kovin kehuttava ja oikeastaan vain pari lopun biisiä oli oikeasti kekseliään kuuloisia. Rumpalilla oli taito hyppysissään ja juuri noissa viimeisissä biiseissä joutui kyllä vetämään itsensä maitohapoille.

              

Evil Invaders oli kerrassaan omalaatuinen ilmestys. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, vaikka yleisöä ei ollut paljon. Kymmenen eturivin tyyppiä sai aikaan pitin, joku kiipesi lavalle diggailemaan ja yksi eniten kännissä ollut onnistui läjähtämään kutakuinkin mahalaskun hyppäämällä yleisön sekaan. Bändin laulajalla on vähän ärsyttävä tapa kiekaista vähän väliä mutta oli sen laulu parempi kuin edeltävällä bändillä. Pointsit täytyy antaa siitä, että bändi veti ihan täpöillä yleisön määrästä riippumatta. Tuntui, että laulaja käy ihan kunnon kierroksilla. No, genrehän oli speed.

              

Sillä lailla kyllä ihan kiva ilta, että tässä metallilajissa ei ainakaan vedetä kovin ryppyotsaisesti. Hauskanpito on oleellisempaa kuin se, että meneekö joka nuotti oikein ja jengi ei kyttää rokkipoliiseina (mitä nyt keskiviikko-ilta ei ihan kaikkia saanut bailaamaan).


Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 30.3.2018 Electric Wizard
02.04.2018 22:01

ELECTRIC WIZARD (UK), TOMBSTONED, HOODED MENACE Circus, Helsinki

Hooded Menace bändi soitteli aika perinteistä doom metallia. Kuunneltiin salin perällä sohvalla istuen. Ei jaksanut tänä iltana niin paljon kiinnostaa, että lähemmäs olisi mennyt. Enempi tuli seurattua taustakankaan tapahtumia (b-luokan leffapätkiä, huppumiehiä ratsuineen) kuin miehiä lavalla. Ihan hyvin soittelivat, paikoin tuli Morbid Evils mieleen. Laulu vaan olisi pitänyt olla jotenkin erikoisempi, sävykkäämpi, jotta biisit olisivat kiinnostaneet.
 
                                    
 
Tombstoned veti stoneria ihan kivasti, mutta valitettavasti taas laulaja oli heikoin lenkki. Levyltä kuultuna laulajan ääni muistutti minusta paljon Curen Robert Smithiä. Sinänsä hassun ohutta kiekumista tähän musiikkigenreen eikä tilannetta avittanut se, että kitaristi-laulaja oli selkeästi aika kovassa tuubassa. Hän horjui lavalla, kitaran viritys kesti ja kesti (basistikin hermostui jo) ja neuvotteluja pidettiin vähän väliä bändin jäsenten välillä.
                                           
 
Electric Wizard soitti kovaa tai miksaaja oli laittanut nupit kaakkoon bassosaundien osalta. Vaikka oli tuttuja biisejä, pari ekaa oli niin puuroa, että ei tahtonut saada mitään tolkkua korvatulppien kanssakaan. Seuraavista biiseistä sai vähän enemmän selvää, mutta ei keikka silti nautinto ollut kuuntelukokemuksena. Jotenkin tuntui myös, että kovin monessa biisissä oli sama riffi. Tuli tunne, että tämä biisi kuultiin jo. Yleisö eli mukana voimallisesti, kannabis tuoksui, oma fiilistely toimii paremmin kotioloissa hyvistä kaiuttimista kuunneltuna.
  

Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 23.3.2018 Therion
26.03.2018 23:27

23.3. THERION (SWE) / IMPERIAL AGE (RUS) / NULL POSITIV (DE) / ENEMY OF REALITY (GR) Nosturi, Helsinki

Jaahas, sitten olikin ilta, jossa laulettiin korkealta ja kovaa, oopperatyyliinkin.

Enemy of Reality oli jo aloittanut, kun saavuimme paikalle. Tässä bändissä laulaja oli iso daami, jolla oli hyvinkin kirkas oopperasaundi. Laulu oli ihan ok, mutta muuten biisit olivat aika mitäänsanomattomia.

                          

Null Positiv –bändin tyypeillä olikin sitten rasvaprosentti lähempänä nollaa, kaikki kovin sen näköisiä, että salilla on tullut viihdyttyä. Laulaja oli vangitseva ilmestys, hoikka, pitkähiuksinen, räväkkä nainen, joka lauloi koristen kuin miehet tai puhtaasti korkeahkolta saksaksi. Musiikki oli hiukan industrial metalliin kallellaan. Hassua, välillä tuli Nina Hagen mieleen. Kai se kieli vaikuttaa niin paljon ja tietty hyökkäävyys.

Imperial Age oli ihan mieluisa yllätys. Sinfonista metallia, sellaista sotaisaa julistusta tai vahvaa tarinankerrontaa folk-sävyin, mikä nyt Venäjältä tulleelta bändille sopii. Kaksi sopraanoa toi hyvän tuen ja lisävärin mieslaulajan myöskin puhtaaseen laulantaan.

                         

Therion kuulosti siltä, miltä Therionin pitääkin. Ikään kuin olisi ollut seuraamassa oopperateosta, pitkää sinfoniaa. Jokainen kappale oli oma tarinansa tarinan sisällä. Kitarat ja rummut kuljettivat jyhkeinä kohtauksesta toiseen ja melodiat soljuivat voimallisesti laulajien huulilta. Vaikkakin pidän enemmän Therionin varhaisempien aikojen rankemmasta soundista, joissakin uusissa biiseissä oli myös oikeanlaista synkkyyttä ja raskautta.

 

                    


Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 21.3.2018 The Bellrays
26.03.2018 23:21

21.3. THE BELLRAYS (USA), MARY ANN HAWKINS, HUUTO!,  Elmun baari, Helsinki

Bellraysin piti tulla jo viime vuoden puolella, mutta keikka peruuntui sairastumisen vuoksi.  No, onneksi järjestyi uusi ajankohta. Illan suomalaiset lämppärit olivat minulle entuudestaan tuntemattomia.

Huuto! –bändistä tuli mieleen Lemmenpyssyt (sanoitukset ja rullaava rokettirolli), Problems (suomi-punk) ja Turun Romantiikka (laulajan ääni). No, tuo viimeinen ei sinänsä ole mikään yllätys, kun laulaja näemmä on ollut Turun Romantiikan laulaja. Ei nyt mitään uutta ja ihmeellistä, mutta ihan viihdyttävää.

                              

Mary Ann Hawkins olikin sitten vähän omaperäisempää. Eipä noita surf-rautalankabändejä hirveästi nykypäivänä ole. Lisäväriä toi saksofoni ja välillä hihkaistut huudot. Pojat nautiskelivat biisien välissä gin tonicia. Tämän paikan juomalle antoivat arvosanan 4/5. Yleisöstä ei kukaan uskaltautunut tanssimaan, mutta kyllähän tuo musiikki houkuttelee pyörähtelemään tanssilattialla.

                             

Bellrays oli positiivinen uusi tuttavuus. Itse asiassa tuntui, että biisit (ainakin moni) toimivat paremmin livenä kuin levyltä kuultuna. Kuuntelin heidän biisejään vasta keikan jälkeen levyltä. Jotenkin laulajan voima ja toisaalta haavoittuvaisuus tulivat esiin paremmin livenä. Siinä kuuli kaikuja Aretha Franklinista ja Tina Turnerista. Kappaleet ovat sellaisia perinteisiä soulahtavia rokkikipaleita kuulostaen 60-luvulta. Kitaristin kitarassa oli osuva teksti: ”Blues is the teacher. Punk is the preacher.” Vaikuttava esitys. Sinänsä jännä, että näin pienellä areenalla soittavat.

                

                


Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 20.3.2018 Testament
26.03.2018 23:15

20.3. TESTAMENT (USA), ANNIHILATOR (CAN), VADER (POL),   The Circus, Helsinki

Vader oli ehtinyt jo aloittaa, kun säntäsin suoraan juoksukoulusta (vaihdoin sentään vaatteet) paikalle. Olin odottanut, että paikka olisi ollut loppuunmyyty, mutta vielä oveltakin sai lippuja. Porukkaa oli kuitenkin reippaasti paikalla. Vader veti ihan tiukasti. Minä en vaan niin paljon tykkää tuplabasareista ja tilutteluista ilman kunnon riffejä tai melodiaa.

                                          

Annihilator oli hauskempi ja viihdyttävämpi. Siinä oli semmoista samanlaista riemua kuin Anthraxilla. Ei sitä metallia tarvitse otsa rypyssä vääntää. Biiseissäkin on enemmän ideaa ja vaihtelua.

                           

Testament näytti pääbändille eli heillä oli hienommat valot (esim. Vader joutui olemaan aika hämyisästi punavalolla valaistuna), savuefektejä ja isot lavakoristukset. Kyllähän se Testamentin perinteinen trash metal hyvältä kuulosti, erityisesti tykkään laulajan vahvasta ja selkeästä äänestä. Sooloja oli vaan ihan liikaa. Jokainen soittaja veti omat soolotuokionsa. Liekö muut kävivät sillä välin tupakkahenkosilla tai muuten vaan lepäilemässä, vanhat sedät.

 

                      


Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 10.3.2018 Fu Manchu
11.03.2018 19:03

10.3.2018 FU MANCHU (USA), STONER KINGS (FIN) Nosturi Helsinki

Tuli vähän ex tempore lähdettyä tänne keikalle. Oli kuitenkin jäänyt sen verran hyvä kuva viime Fu Manchun keikasta, että haluttiin nähdä uudestaankin.

Stoner Kings sai kuulijakuntaa  ihan lavan lähellekin ettei tarvinnut ihan itselleen soitella. Porukkaa lappasi sisään koko ajan lisää ja loppuillasta paikka oli kutakuinkin täynnä. Bändi soitti rokkiaan suhteellisen ok. Aikalailla häiritsi vaan bassosaundi. Kielet oli laitettu tosi löysästi ja kuului vaan aikamoista lonksuttelua. Parin viimeisen biisin kohdalla ääni oli saatu taiottua sävykkäämmäksi, mutta ei tuo sopinut pätkääkään esim. Kyuss-coveriin, enempi olisi pitänyt jytistä. Laulaja Starbuck osaa toki englanniksi laulamisen (syntyjään kanadalainen) ja perusjenginherättely-lauseet kuuluivat sanavarastoon. Jotenkin voimakkaampi tai persoonallisempi laulutapa olisi miellyttänyt enemmän.

                            

Fu Manchu ei yleisöä kosiskellut, pari kertaa kiitteli yleisöä, että oli saapunut paikalle. Mutta eipä sitä jengiä tarvinnut herätellä, kun bändin musiikki teki tehtävänsä. Liikehdintää oli reippaasti yleisössä. Lavalla laulaja-kitaristi hoiti heilumisen. Pro-tason musisointia, soundit kuulostivat hyviltä ja uudet biisit sopivat settiin oikein hyvin. Biisit olivat lyhyitä kolmiminuuttisia, vähän punkahtavia repäisyjä ja Rage Against a Machine rap metallin tapaan laulettuja, vaikkakin bändi luokitellaan stoner rockiksi. Sekin käsite sisältää aika monenlaista musiikkia, mutta tässä ei olla siellä aavikon puolella haahuilemassa, vaan rullataan energisesti eteenpäin kuumalla kadulla nyrkki pystyssä auton ikkunasta. No, tulihan siellä tosin lopussa melkein 20 minuuttia kestänytkin veto, Il Mostro Atomico.

                            


Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.



©2018 blackcat1973 - suntuubi.com