Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293012345

RSS

 12.4. Sleep
15.04.2019 21:05

12.4.2019 SLEEP (US), PHARAOH OVERLORD (FI) The Circus, Helsinki

Circus oli loppuunmyyty. Lauteita lämmitteli suomalainen Pharaoh Overlord, jossa on mukana soittajia Circlestä. Lavalla oli laulajan mikkiständikin mutta yhdessäkään biisissä ei laulettu. Sen verran hitaasti muuttuvia kappaleet olivat, että ei ne biisit oikein saaneet nostetta aikaan, yleisössäkään. Vaikka bändissä oli kolme kitaristia, kaikki soittivat aikalailla samaa kuviota. Jos nyt jonkun kiinnostavan jutun esityksestä nostaa niin rumpalin työskentely oli kiehtovan raikkaan kepeää. Rumpuja ja peltejä ei paiskottu voimalla vaan niin, että lautaset kilkattivat heleästi ja usein rumpali ei lyönyt kalvoon, vaan virvelin reunaan nakuttaen. Toinen mieleen jäänyt juttu oli jonkin sortin ”koreografia” yhden biisin aikana eli soittajat pyörivät kukin omassa tahdissaan 360 astetta itsensä ympäri.

                               

Sleep oli odotettu vieras huudoista ja aplodeista päätellen. Valitettavasti esitys ei oikein päässyt lentoon eikä yleisössäkään nähty juuri liikehdintää. Biisien välissä oli usein pitkä säätötauko. Ehkä oma vireystaso ei myöskään ollut paras mahdollinen tällaiselle aika hitaalle ja junnaavalle doomille. Laulaja-basistilla oli kyllä jännä tapa näppäillä basson kieliä. Kaipa tämäkin bändi olisi pitänyt nähdä jo kultaisina vuosinaan.

                          

                 


( Päivitetty: 15.04.2019 21:11 )

Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 7.4.2019 Saint Vitus ja Dopelord
15.04.2019 21:02

7.4.2019 SAINT VITUS (US), DOPELORD (PL) On the Rocks, Helsinki

En ollut taaskaan tehnyt kotiläksyjä mutta jotenkin heti Dopelordin saapuessa lavalle tuli tunne, että nämä heput eivät ainakaan Suomesta ole. Laulaja-basisti ja laulaja-kitaristi virittivät molemmat mikkiständeihinsä kännykät, joten oletettavasti niissä oli esillä laulun sanat. Niin, bändi oli siis Puolasta eikä kyllä ihan englannin lausuminen ollut hyppysissä. Muutenkin laulu oli heikoin lenkki koko bändissä. Basisti lauloi enimmäkseen. Kitaristi oli parempi laulaja. Ihmettelin soittajien säihkyviä kitaroita. Metalliosat vaikuttivat todella puhtailta, kuin upouusilta. No, mieheni valisti minua ja kertoi, että bändiltä oli vähän aikaa sitten pöllitty soittokamat eli varmaankin hyvin tuoreet soittimet olivat nyt käytössä. Bändillä oli oikein hyvät, muhevan muriseva mutta selkeä saundi. Bändin taustalla pyöri leffapätkiä jostakin 60-70 -luvulta ja luultavasti italialaista alkuperää tai missä nyt tuollaisia saatanallisia ja eroottisia, verta ja alastomia naisia viliseviä leffoja tehtiinkään. Sanoitukset liikkuivat myös saatanallisissa rituaalimenoissa ja muissa b-luokan kauhuaiheissa. Luulin heidän laulavan ”Reptile Son”, kun taustalla pyöri leffa, jossa oli liskomies. Siinä liskolta revittiin pää irti ja huomattiinkin sitten mieheltä puuttuvat pää. Huh! No, se biisin nimi olikin ”Reptile Sun”.

        

Saint Vituksen kokemus (bändi perustettu 1979) paistoi bändin jäsenien olemuksista ja soitosta. Heillä oli hienot pitkät harmaat hiukset ja parrat, paitsi rumpalilla ja soitto sekä laulu sujuivat hienosti. Laulajalla oli komea selkeä ja vahva ääni. Musiikissa oli kaikuja Black Sabbathin raskaudesta ja NWOBHM-hevityylistä, vaikka jenkkibändi onkin kyseessä. Vähän nopeampaakin tykitystä oli loppupuolella. Uudet biisit noudattivat hyvin vanhaa hyväksi todettua linjaa. Hyvä, että tuli mentyä katsomaan. Onhan tämä bändi aikalailla uranuurtaja doomin saralla ja osaa edelleenkin hommansa.

 

                  


Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 29.3.2019 Pekko Käppi & K:H:H:L
01.04.2019 19:20

29.3.2019 PEKKO KÄPPI & K:H:H:L, YLVA HARU Nosturi Helsinki

Jännitti etukäteen, miten porukkaa Nosturiin oli täksi illaksi löytänyt tiensä. Illan anti, kun oli aika marginaalimusiikkia. Ei paikka tosiaan lähelläkään täynnä ollut, mutta ei siellä oloaan yksinäiseksikään tuntenut. Ihan hyvä määrä oli siis yleisöä paikalla. Huomasi kyllä heti sisään saavuttua, että ihan Nosturin vakikävijöitä ei ollut paikalla, kun alakerran baarissa istuskeli naisseurueita viinilasit edessään.

Ylva Haru oli minulle entuudestaan vieras artisti, mutta yllättävän tutulle hänen laulutapansa ja –äänensä kuulosti. Kyseessä oli siis semmoinen Bob Dylan –mainen singersongwriter kitaran ja huuliharpun kera. Ehkä hänessä oli jotakin Jippua tai Kanervaa. Kappaleet olivat aika samanlaisia keskenään, sellaisia rauhallisia, ajatuskuvaelmia. Jäin pohtimaan, miksi samoista aineksista joku Leonard Cohen on saanut niin voimallisia, mieleenpainuvia kappaleita, mutta tämä ei päässyt lähellekään. Lauluääni oli kyllä hyvä ja puhdas.

                                               

Tänään oli Pekko Käppi & K:H:H:L:n levynjulkkarikeikka eli juhlistettiin Väärä laulu –levyn julkaisua. Eka sinkku ja levyn ensimmäinen kappale Ikoni on saanut hyvin soittoaikaa radiossa ja ehkä juuri siksi bändi pääsi ihan Nosturin lavalle esiintymään. Toki Käppin ympärillä on ollut kuhinaa aiemminkin eli jonkin sortin nostetta bändin osalta on ollut ja levykin sai hyvän arvosanan mm. Hesarissa. Keikalla kuultiin pitkälti uuden levyn kappaleita ja jokunen vanhempi, kuten oikein hyvin rullaava ”Laihan koiran haukku ei kuulu taivaaseen”. En ollut uutta levyä kuullut ennen keikkaa. Sinkun ”Ikoni” olin kuullut ja tykkäsin siitä heti ensi kuulemalta kovasti. Se on hyvin mukaansatempaava, suorastaan kuulijansa loitsiva ja selkeästi helpommin isomman yleisön lähestyttävissä oleva kappale. Uuden levyn kappaleissa oli enemmän rokkaavuutta kuin aiemmissa, enemmän folk-henkisissä ”veisuissa”. Jouhikko raivoisi paikoin kuin rankemman metallimusiikin kitara. ”Myrsky” toi kaikuja jostakin 70-luvun progerokista. Arvostan, että bändi haluaa tehdä kappaleita uudella tavalla, silti kuulostaen omaperäiseltä itseltään. Vaikka yleisö tuntui tykkäävän aplodeista päätellen, silti tuntui, että osa ei oikein tiennyt, miten kuulemaansa suhtautua. Ehkä paikalla oli kuitenkin enemmän kansanmusiikkiväkeä kuin rokkikansaa. Veikkaan, että rokkifestareilla nämä biisit olisivat saaneet parempaa liikehdintää yleisöön. Johan bändi kävi 2017 Tuska-festareilla villitsemässä kansaa.

        


Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 22.2.2019 Lord of the Lost
24.02.2019 15:02

22.2.2019 LORD OF THE LOST (DE), RAIN DIARY, SAD DOLLS (GR) On the Rocks Helsinki

Kaiuttimissa soi ennen bändejä ja niiden välissä Sisters of Mercy, Lords of the New Church, Killing Joke yms. eli 80-luvun goottirokkia. Tuo kasarigoottirock on kyllä aika erilaista kuin mitä nykypäivänä gootiksi luokitellaan. Tämän illan bändeistä eka oli ehkä enempi love metallia, toinen perinteisempää tanssittavaakin goottirokkia ja viimeinen dark industrial metallia.

Ensimmäisenä lauteille saapui miehet Kreikan maalta. Heti alusta lähtien pisti silmään laulajan hyvinkin villevalomaiset lavamaneerit. Tupakka paloi sormissa mikrofonin päällä ja käsi tai kädet lepäsivät mikin päällä, mikki kiinni ständissä koko keikan. Hänellä oli selkeästi pidemmät hiukset kuin Villellä mutta jotakin samaa suttuisuutta niissäkin oli. Rumpalillakin oli vähän saman tyyppistä mäiskimistä kuin Kaasulla, isoja miehiä vielä kummatkin. No, tulihan siellä sitten keikan lopulla HIM-cover Your Sweet 666. Esitellessään tulevaa kappaletta, laulaja kertoi HIMin pari jäsentä olevan paikalla. Hämmästyttävän huonosti tuossakin biisissä bändin ajoitus/timing oli kohdillaan, varsinkin laulajan ja bändin välillä. Tuo biisi ei rullannut oikein yhtään eteenpäin, kun ei oikein osunut tahdit kohdilleen.

                                                

Rain Diary oli Suomesta ja on ollut Lord of the Lostin kiertueella mukana. Tämä bändi kuulosti kokeneemmalle kuin tuo ensimmäinen. Laulaja otti katseellaan hyvin kontaktia yleisöön ja lisänä edelliseen bändiin, lavalla oli myös kosketinsoittimet ja naispuolinen taustalaulaja. Tätä bändiä halusin mennä rokkipoliisipaikalta lähemmäksi kuulemaan. Taaempaa kuuli ehkä paremmin kitarat, mutta laulu, rummut ja koskettimet toimivat paremmin edempänä. Vähän alkoi jo jalkaa vipattamaan. Nyt oltiin kuitenkin lähempänä tanssittavaa jytkettä.

                          

Vika bändi eli Lord of the Lost räjäytti pankin heti ensi tahdeista eli hirveällä energialla rymisteltiin koko keikka. Lavapresenssi oli vahvaa, kavereilla oli näyttävät kasvomaalit ja voima sekä ylpeys omasta tekemisestä välittyi lavalta yleisöön. Laulaja on karismaattisen näköinen tatuoituine ylävartaloineen ja näemmä on päässyt viime vuosina kertymään lihaksiakin. (Näin bändin 2012 Gloriassa ja silloin laulaja oli vielä kaposemman oloinen ja vaaleahiuksinen. Nyt oli selkeästi miehisempi habitus.). Oli siis tosi vahvaa tekemistä ja paljon metallisempi meno kuin mitä levyltä kuunneltuna. Alusta lähtien jengin nyrkit heiluivat ilmassa, yhteistaputuksia käskemättäkin ja laulaminenkin sujui. Laulajan tehdessä gallupia, ilmeni, että joukossa oli aika paljon ihmisiä muistakin maista. Omalta osaltani olisi riittänyt muutama biisi vähemmänkin. Bändi soitti varmaan parisenkymmentä biisiä, yli puolitoista tuntia. Itselle upposi parhaiten tiukka Static-X –tyyppinen metallidiscobiisi (vissiin Doomsday Disco) ja siihen olisi ollut hyvä lopettaa, mutta sitten tuli vielä rauhallisempia vetoja, joista en niin innostunut. No joo, olihan se La Bomba ihan hauska sambailu.

 

                    

       


Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 12.2.2019 John Garcia and the Band of Gold
15.02.2019 21:24

12.2.2019 JOHN GARCIA & THE BAND OF GOLD (US), DEAD QUIET (CA) Tavastia Helsinki

 

Ihmetytti, miten vähän porukkaa oli saapunut mestoille vähän ennen lämppärin aloittamista. Yläkerta oli kiinni ja takabaari. Tulihan sitä jengiä lisää ennen Garcian aloittamista, mutta ei taida tyypin uusi matsku kiinnostaa riittävästi porukkaa.

Dead Quiet oli pirteä uusi tuttavuus Kanadasta. Pikakuuntelulla vakuutti sen verran kiinnostavalle stonertyyppiselle rutistukselle, että se lisäsi intoa ostaa keikalle liput. Keikalla bändillä oli hyvä draivi ja muhevammat soundit kuin levyllä. Erityisesti diggasin basistin tavasta soittaa hyvinkin reippaalla kädellä, kieliä räimittiin eikä vain näprätty. Kosketinsoittajan virkaa en oikein ymmärtänyt, kun mimmin laulukaan ei kuulunut, saati koskettimet. No, paidan kävin häneltä ostamassa merkkaritiskiltä, kun oli vielä niin hauskan (verinen pupu) näköinen paita.

 

John Garcian soolotuotantoa kuuntelin ennen keikkaa lenkillä ja jostakin syystä Spotify tuuppasi pääosin vain akustisia kappaleita korviini. Ja ne biisit eivät kyllä vakuuttaneet mitenkään. No, toivoin, että keikalla tulisi myös Kyuss-matskua ja tulihan siellä aikasta montakin ja ne kyllä toimivat, varsinkin kitaristi oli hyvä. Jännä juttu, että vaikka nyt basso soi selkeästi kovempaa kuin lämppärillä, ei se saanut biisejä paremmaksi. Uusissa biiseissä oli sellaista vikaa, että niissä ei päästy oikein mihinkään. Ei tullut sitä groovaavaa junttausta ja loppuivat ennen kuin alkoivatkaan.


Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 9.2.2019 Flogging Molly
10.02.2019 17:09

9.2.2019 THE FLOGGING MOLLY (US), THE DRUNKEN TROOPERS (FI) Circus Helsinki

Nyt olikin vähän toisen näköistä yleisöä kuin mihin metallikeikoilla olin tottunut. No, nyt olikin vuorossa kepeämpää, jopa tanssittavaa musiikkia kelttihenkeen. The Drunken Troopers lämmitteli lauteet ihan mukavasti. Bändistä löytyi asiaan kuuluvat tinapilli, viulu ja mandoliini perussetin lisäksi. Rumpali veti napakasti punkahtavaa biittiä ja erityisesti bassokitara pääsi yllättävän vahvasti esiin. Laulajan habituksesta tuli mieleen AC/DC:n Brian Johnson, mutta jostakin syystä hänen spiikkinsä ja jonkin verran laulukin jäi aika kuulumattomiin. Tai mikin soundista tuli vähän mieleen seurojentalon tai paikallisten urheilukisojen kuuluttaja. Onneksi mandolisti ja kitaristi osallistuivat myös silloin tällöin laulantaan. Ei nyt mikään isojen areenoiden veto mutta hyvä fiilis tuosta tuli.

                                     

Flogging Mollylle nostettiin sitten reippaasti volyymia lisää. Bändin laulajallahan nyt on aina ollut selkeä artikulaatio ja niin oli nytkin hyvin kuultavissa. Pikkaisen alkoi puuduttamaan hänen välispiikkinsä, jossa käytiin koko suku läpi ja bändin jäsenten lapsimäärät. No, bändin tekeminen on vahvaa ja täysi sali oli onnessaan. Minulle tämän bändin vedot ovat paremmin pudonneet festariympäristössä. Hyvinhän he soittavat ja kiva oli, että biisien joukossa oli jokunen erilainenkin ettei pelkkää ränttätänttää. Laadukasta tekemistä, joka toimii mielestäni parhaiten pienessä nousuhumalassa tai sunnuntaipäivän fiiliksen nostattajana festareilla.

                    


Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 1.000




 7.2.2019
10.02.2019 17:05

7.2.2019 SWALLOW THE SUN, THE MAN-EATING TREE Nosturi Helsinki

Tuli vähän pikapäätöksellä lähdettyä tälle keikalle. Jostain olin tainnut lukaista, että Swallow the Sunin äskettäin ilmestynyt levy on pongahtanut listojen kärkeen. Kuuntelin uutta levyä ja lämppäribändiä, todeten, että molemmat kuulostavat hyvältä korvaan. Vielä viikko ennen keikkaa onneksi löytyi vielä lippuja. Paikka tuli kyllä illan aikana aikasta täyteen, vaikka oli arki-ilta.

The Man-Eating Tree oli täysin uusi tuttavuus minulle. Tykästyin erityisesti soolokitaristin heliseviin säveliin ja jykevään rumpujen paukutteluun. Laulaja esiintyi ja lauloi vähän turhan varovaisesti. Olisi tarvinnut miksaajankin nostaa vähän laulua ylös, kun nyt ei tahtonut erottua. Laulajalla on aika jännä tapa paikoitellen laulaa vähän ääni väristen, kuin kelttiläisittäin murtaen.  Jossakin Sentencedin, HIMin ja Amorphiksen ja vähän Type O Negativen jäljissä tässä kuljettiin vähän vielä surumielisemmin. En ihmettele yhtään, että paikalle oli saapunut kauniimman sukupuolen edustajiakin vähän enemmän kuin normaalisti metallikeikoille. Molempien bändien osalta korostui puhdas laulu ja ah, niin romanttinen, kaiho ja suru raskaalla kädellä soitettuna.

                         

Swallow the Sunin näin kuutisen vuotta sitten Moonspellin lämppärinä ja silloin bändi kuulosti aika erilaiselta kuin nyt uudella levyllä. Tämä uusi pehmeämpi ja maalailevampi tyyli kuulosti korvaan mieluisammalle, joten innostuin lähtemään keikalle. Edellisenä iltana olin pariin kertaan levyä kuunnellut ja jo oli korvamatoja luikerrellut päähän eli biisit oli hyvin tarttuvia melodioiltaan. Aikasta komeaa synkissä vesissä uiskentelua. Keikalla kuultiin kyllä vanhempaakin matskua eli enemmän karheaa laulua ja rankempaa räimettä ja ne olivat ihan piristäviä rypistyksiä väliin. Taustanauhojen käyttö ärsytti hieman keikan aikana ja jo alussa. Intro oli todella pitkä ja nauha vielä katkesi eli jouduttiin ottamaan alusta. Ei ollut oikein fiilistä nostattava juttu. Uudella levyllä oli vierailevia laulajia ja heidän osuudet tuli keikalla nauhalta. Olisi ollut parempi, jos joku olisi saatu lavalle vetämään nuo osuudet tai sitten bändin laulaja olisi laulanut ne itse. Nyt oli aika hassua, että laulaja käänsi yleisölle selkänsä nauhalaulun aikaan. Encoreen tuli mukaan Swallow the Sunin kaksi aiempaa jäsentä, kitaristi ja kosketinsoittaja.

                                                               

                           


Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 2.2.2019 Mara Balls
04.02.2019 20:11

2.2.2019 MARA BALLS (FI-Tampere) Juttutupa, Helsinki

Oikeastaan oli pitkälti rokkienoni ansiota, että päädyin tälle keikalle. Olin huomannut, että hän oli kovin tohkeissaan tästä bändistä ja tiedän hänellä olevan hyvä musiikkimaku. Toki olin törmännyt Mara Ballsin nimeen muutenkin. Tuntui olevan bändi nosteessa ja erityisesti bändin vetäjän eli laulaja-kitaristi Maria Mattilan energinen esiintyminen oli käsitykseni mukaan saanut jutuissa kiitosta. No, piti siis mennä katsastamaan. Enkä ollut ainut paikalle saapunut. Juttutupa perjantai-iltaisin ei varmaan kovin tyhjä ole muutenkaan, mutta selkeästi paikalla oli bändin innokkaita faneja. Eteen piti joidenkin punkea vaikka väkisin. Hiukan jo alkoi keikan aikana pelottaa bändin puolesta yksi outo tyyppi edessä, joka koko keikan ajan maanisesti napsi valokuvia toppatakki ja reppu selässä. (Juu, haisi hielle myös.)

Bändin piti aloittaa jo tasan klo 21 mutta lava oli typötyhjä, kun saavuin noin puoli tuntia aikaisemmin. Bändi saapui kamoineen muutaman minuutin yli yhdeksän ja soitto pääsi soimaan vähän puoli kymmenen jälkeen. Oli sitten keikkabussi levähtänyt kesken matkaa ja hinurin avulla pääsivät Helsinkiin. Basisti ja rumpali olivat pukeutuneet rentoihin kesäpaitoihin, mutta laulajalla olikin sitten jokin kummallinen kyhäelmä kaikenlaista: painipaidan tyyppinen yläosa, shortsit, verkkosukkahousut, ketunhäntä roikkumassa ja jenkkifutismaalit naamassa. Hiukka eri kuteet siis kuin äsken sisään tullessa, silloin hänellä oli pilkki-/moottorikelkkahaalari päällä. Bändistä hehkui heti ensi näkemältä rento ja rehellinen meininki vielä höystettynä leveällä manse-murteella. Vaikka biisejä en ollut entuudestaan kuullut kuin pikakelauksella juuri ennen keikkaa, se ei mukaan pääsemistä estänyt. Biisit ovat riittävän monipuolisia ja tarttuvia, vähän jokaiselle jotakin. On hitaita, sanoituksiltaan osin raskaitakin kappaleita (”Tuulee”) tuskaisille teineille, on vaikka radiosoittoon sopivaa (”Oo mun oma”) keski-ikäisille ja rankempaakin räimettä ja pörinää (”On pakko ajaa”) metallidiggareille. Triocombon energiasta tuli paikoitellen Sweatmaster mieleen ja toisaalta Atomirotta suomeksi lauletuista lungeista biiseistä sekä kitarakuvioista. Vaikka Mattila on bändin priimusmoottori, bändin kaikki jäsenet selkeästi saavat tuoda oman juttunsa biiseihin mukaan ja jokainen revitteli keikalla sydämensä kyllyydestä. Törkeen kova keikka ja helkutin hyvä fiilis jäi kotiin vietäväksi.

 


( Päivitetty: 04.02.2019 20:19 )

Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 26.1.2019 Lucifer ja Musta Risti
02.02.2019 16:35

26.1.2019 LUCIFER (SWE), MUSTA RISTI Bar Loose Helsinki

Tupa ei ollut vielä lämppärin aikaan täysi mutta täyttyi pikkuhiljaa. Paikka oli loppuunmyyty.  En tiedä, miksi itselläni oli jo valmiiksi epäilys, etten tulisi olemaan tyytyväinen illan antiin. Onko tullut käytyä liian usein keikoilla?

No, Musta Risti maistui kyllä suhteellisen hyvin. Laulajan äänestä ja tavasta ääntää sanoja ja laulaa tuli yllättävän paljon mieleen Lemmenpyssyjen mansesaundi. Kitaravallista taasen tuli mieleen Trio Niskalaukaus. Rummuissa oli hyvän napakka ja kova soundi. Muuten sitten mentiin pitkälti synkähköissä Black Sabbath –tyyppisissä vedoissa. Moottoriritari-biisi erosi reippaudellaan muhevasti joukosta.

                                           

Lucifer saapui lavalle ja jengi pakkautui lähemmäs lavaa. Edessäni oli sen verran iso kokoista sakkia, että en kauhean hyvin lavalle nähnyt, vaikka lähellä olinkin. Hellacopters-Nicke sai aika rauhakseen hakata rumpuja takana eli häntä en juuri nähnyt. Sama tuttu hattu hänellä näytti olevan päässä ja farkkukuteet kuten ennenkin. Kitaristit ja basisti jäivät myös soitannollisesti harmittavan vähäeleisiksi eli eivät oikein päässeet esiin kuin yhdessä loppupuolen kappaleessa, jossa revittelivät lopussa sekä Kiss-lainakappaleessa. Muuten kappaleet voimallisesti keskittyivät naislaulajan lauluun ja presenssiin. Ehkä olenkin vain kateellinen ja siksi ärsytti, kun tuo kaunis nainen kullankeltaiset hiukset tuulettimen tuulessa heiluen lauloi niin virheettömästi ja itsevarman kovaa. Ja vielä vaatekin oli sellainen, että ohjasi väkisin minunkin katseeni hänen rintavakoonsa ja sen päällä roikkuvaan ankh-koruun. Niin, kateutta se varmaan oli, kun vielä keikan päätteeksi selvisi, että laulaja on naimisissa Nicken kanssa. No, enpä tiedä, mutta jotenkin tuosta esityksestä nyt vaan puuttui rock’n rollin rosoisuus ja arvaamattomuus. Levyltä kuultuna vielä jotenkin tuo retrorock toimi, mutta ei näin. Kyllähän siellä osalle porukasta esitys tuntui kovastikin maistuvan.

                               


Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 11.1.2019 Jess and The Ancient Ones
18.01.2019 18:04

11.1.2019 JESS AND THE ANCIENT ONES On the Rocks, Helsinki

Mieheni on rampannut Jess and the Ancient Onesin keikoilla useastikin ja nyt päätin lähteä mukaan. Etukäteistietämyksen perusteella oletin, että voisin hyvinkin pitää esityksestä. Musiikillisesti kuljetaan vahvasti 60-70 –luvuilla ja ollaan lähellä Jefferson Aeroplanea ja Big Brother and the Holding Companya Janis Joplineineen sekä samalla lailla retroilevaa Graveyardia. Joissakin kappaleissa selkeästi oltiin enemmän jazzin puolella kuin bluesin eli sillä tavalla progemmalla suunnalla. Joukossa oli myös yksi suomenkielinen lainakappale, jonka nimeä en valitettavasti enää muista. Soittajat hallitsivat soittimensa ja laulaja äänensä, mutta jostakin syystä eivät vaan päässeet ihoni alle. Soundit olivat muuten hyvät, paitsi rummut eivät kuuluneet kauhean hyvin. Bassossa oli kivoja erottuvia kuvioita. Toimi ikäänkuin toisena kitarana samalla. Jengiä oli kivasti ja tuntuivat tykkäävän. Valoista, musiikista ja laulajan kukkamekosta tuli kesä mieleen ja varmasti esitys olisi toiminut hyvin kesäfestarin ulkolavalla ruohon tuoksua nenässä. En vaan päässyt ihan samalle aaltopituudelle.

 


Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.



©2019 blackcat1973 - suntuubi.com